Kasvattajan laittama lappukuva :) |
Kuva: Tessa |
Kuva: Tessa |
Sunnuntaina pääsin itsekin mukaan kekkereihin. Lauantaina näyttelyssä valmistui uusi tuomari vanhan neloskategorian oikeuksilla. Tämä tuomari oli sitten meillä sunnuntaina. Menin heti aamusta katsomaan tuomarin järjestystä, siellä olimme heti ekana listalla, johon en ole koskaan aiemmin törmännyt. Aina on ollut muita ennen. Siellä olimme ensimmäisenä ja lievä paniikki iski, kun tuomarikin oli jo paikalla ja oli valmistautumassa arvostelelemaan. Äkkiä Siru häkistä ja tuoli kainaloon ja tuomarin eteen ja assarille huikkaus, että pieni hetki. Neiti tuolille, turkki kuosiin.... ja neiti hyppää lattialle ja viipottaa assarin ohi. Onneksi assari oli hereillä ja nappasi karkulaisen kiinni ja takaisin tuolille. Turkkia kuntoon ja taas pakoyritys. Äkkiä sähkösyydenpoistajaa selkään ja karvat kuosiin ja tuomarille.
Hieman oli tuomarillakin homma hakusessa ja paperit hukassa. Mutta loistava arvostelu. Olin jo kääntymässä pois kun tuomari sanoi, että Siru on ainut kastraattinaaras ja hän nominoi neidin suoriltaan. Wuhuu!
Takaisin häkille lepäilemään ja odottamaan paneelia. Vastassa oli samat aby ja russi. Russi voitti tälläkin kertaa.
Loistava viikonloppu muuten, kaksi sertiä ja kaksi nominointia. Samalla näki taasen paljon kissakavereita ja aivan ihania itispentuja. Kyllä niitä pentuja minullekin tulee sitten jossain vaiheessa, mutta Manu estää tällä hetkellä. Ehkä sitten joskus.
Kuva: Tessa |
Kuva: Tessa |
Sertiruusukkeet olivat maksullisia, mutta näin komeita ruusukkeita ei voinut jättää ostamatta!
Muutama päivä lepoa ja koko lauma lähtee mummolaan juhannukseksi, itse seuraan muutamaa päivää myöhemmin. Seuraava näytelmä on Kempeleessä 2.-3.7.
Paljon onnea molempina päivinä paneeliin pääsystä! :) Onneksi oli assari hereillä karkutilanteessa!
VastaaPoistaKiitos. Onneksi neiti lähti juoksemaan assarin suuntaankin vielä.
Poista