keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Matkalla "mummolaan"

Aamulla aikasin lähettiin liikkeelle. Ekassa junassa hieman osoitettiin mieltä, toisessa säikähettiin koiraa. Matka meni muuten hyvin.

Perille päästyä hieman ihmeteltiin, mutta äkkiä kotiudittiin ja vauhti oli sen tyylistäkin.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Riekkumista ja huutoa

Aamulla se alkoi taas, vaikka antoi ruokaa ja otti syliin, niin ei auttanut. Sitten kepakko esiin, siihen loppui. Nimittäin huuto ja varsin vaativa sellainen.

Tämä lelu on ainut tällä hetkellä, millä Siru jaksaa leikkiä ja kanniskella ympäriinsä, keppi raahautuu perässä kolisten.

Neiti on niin nopea liikkeissään, ettei kamera (luurin) kerkeä tarkentamaan.






torstai 18. joulukuuta 2014

Siivouspäivä


Siru sai pikaisen pesun Ninjalta !! Ja näin nätisti olivat sen jälkeen. Hetken tosin, mutta silti.

Tein pikasiivouksen, niin neiti päätti auttaa, pieksemällä pölyhuiskua.





maanantai 15. joulukuuta 2014

Kuusen laittoa



 Tästä lähettiin. Pahvia piti heti maistella ja yrittää tunkea laatikkoon.


Sitten maisteltiin itse kuusentynkää.



Sitten maisteltiin lisää kuusta.


Lopulta mentiin laatikkoon ja siepattiin kuusesta koriste.

Kanniskelija

Tänään tuli kuukauden koeaika täyteen. Ja hyvin menee.

Siru kanniskelee tätä tiettyä lelua ympäriinsä ja varsin vaativalla äänellä komentaa minua leikittämään sillä.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hippaillua

Tasot on kyllä ollut kovalla käytöllä. Manu ja Siru juoksevat välillä peräkanaa tasoilta makkariin sängylle ja toinen sängyn alle, ja hetken päästä takaisin.







Ja leikin jälkeen on hyvä ottaa torkut ihanassa pesässä.

torstai 11. joulukuuta 2014

Illan kukkujat

Siru tunki itsensä sohvapöydän hyllyyn yrittäessään saada lelua laatikosta.....

Ahmatilla oli myös nokare ruokaa nenänpäässä, hotkia kun pitää.

Manu ja Siru otti myös läpsintämatsinkin.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Väkertelyä



Sirun tutkimusmatkat jatkuu. Ensin käytiin kaulaliinakori tutkimassa, sen jälkeen siskon kissan kantokassi.



















Manu päätti vallata Sirun pesän. Toisessa kuvassa näkyy Siirin niskavillat.




Pieni avustaja tuli apuun, kun rupesin värkkäämään raapimispuuta.


Samainen avustaja sitten myös testasin puun. Hyvin näytti toimivan.


 Vielä on vähän keskeneräisenä tasot. Tarkoitus tehdä vielä toinen raapispuu pienen tason kera. Loppui vaan tarvikkeet kesken.


Lopuksi näytetään mallia miten hyvässä sovussa täällä syödään.