sunnuntai 20. joulukuuta 2015

maanantai 14. joulukuuta 2015

Isottelua

Kokeillaas miten nämä onnistuu.

Siru sai eilen taas kerran pomotus-hepulin, kahteen kertaan. Onneksi oli känny lähellä, niin sain videolle. Manu ei tajua tuon taivaallista neidin hepulista.



tiistai 8. joulukuuta 2015

Kuusi

Oli aika laittaa kuusi. Tällä kertaa laitoin kuusen parvekkeelle, erinäisistä syistä. Viime vuonna sai kuusi olla kohtuu hyvin rauhassa, mitä nyt muutaman kerran meinasi kaatua. Nyt ihan turvallisuussyistä (en halua saada sydäriä yöllä kuusen kaatuessa) ja tilanpuutteen takia laitoin pihalle.



Siru taitaa tän poseeraamisen ilmiselvästi :D

Ja heti perään kainosteltiin

Päivänokoset


Siinä on pesää mistä valita, hämppipesä on nyt suosikki. Turkoosi pilkkupesä kipataan ympäri ja pääkallopesä lytätään. Että näin.

torstai 3. joulukuuta 2015

Riiviö

Viime perjantaina tuli iso kaivinkone pihaan. Sitä sitten ihmeteltiin. Ja samalla häiriköitiin ompelemistani.




Yhtenä iltana, kun yritin ommella, niin Sirusta kuoriutui taas vaihteeksi Riiviö. Semmonen huuto ja mekastus, että oksat pois. Tuunasin pyörivää härpäkelelua nauhalla ja peitin keittiönjakkaran viltillä, niin jopas neiti hiljani ja tassut vaan vilisti viltin alta.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lumi!!

"mikä ihme tää on?"

"onkstää syötävää? kylmä se ainakin on"

Siru keksi uuden paikan päivystää, tuohon se ei ole vielä aikaisemmin hypännyt.


Illan hönö


maanantai 16. marraskuuta 2015

Ensimmäinen vuosi takana

Siitä on tasan vuosi kun tämä sininen neitokainen saapui. Äkkiä se aika meni, vastahan Siru muutti tänne.

Näin hyvin sitä tutustuttiin ensimmäisiä kertoja.

Ensimmäisiä iltoja uudessa kodissa.



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Uusi pesä

Pyöräytin aamusta Sirulle uuden pesä, potkuttaahan sitä piti heti alkuunsa. Illasta sitten nukuttiin oikein tyytyväisenä siellä.




maanantai 9. marraskuuta 2015

Liebster Award

Kiitoksia kysymyksistä Pikkupedot-blogin Piivi.


Säännöt:
1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster award -haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia
4. Keksi 11 kysymystä haastetuille


Olipas vaikea keksiä kysymyksiä. 

1. Onko kissoillasi vesiautomaattia ja jos on, käyttävätkö ne sitä usein?
Eipä ole automaattia, mutta on harkinnassa.

2. Millä tavoin kissasi pyytävät huomiota?
Siru naukuu vaativasti, taputtaa tassulla käsivarteen ja hyökkimällä ja potkuttamalla jalkoja.
Ninja naukuu ja katsoo syyllistävästi ja murahtelee. Manu tulee viereen hengailemaan ja tunkee syliin.

3. Onko joku kissoistasi ns. pomon roolissa? Kuka ja miten se ilmenee?
En osaa sanoa, se tuntuu vaihtelevan. Oletan pomon olevan Ninja, muut väistävät sitä ja kun Ninja komentaa niin muut lopettavat nujakoinnin.

4. Jos kissasi olisivat jälkiruokia, mitä ne olisivat?
Ninja olisi iso suklaahyytelö, Manu juustokakku ja Sirusta en keksi mikä se voisi olla.

5. Ovatko kissasi helppoja leikitettäviä?
Siru on aina kärppänä leikkimässä ja samoin Manu. Ninja on taas laiska ja jos leikkii, niin lähinnä yksinään kumilenksuilla ja hiuspompuloilla.

6. Tunnistavatko kissasi arkisia sanoja, mitä? 
Kieltosanat, oman nimensä, lähekkö syömään, otatko herkkua.

7. Mikä on kissojesi lempiherkku?
Kaikilla Cosman pakastekuivatut lihat, Sirulla kuivatut krillit, Ninjalla ja Manulla Dreamie'sin herkkupalat

8. Ovatko kissasi jokapaikanhöyliä vai saatko touhuta rauhassa?
Siru on jokapaikan höylä, Manu välillä, Ninjaa ei vois vähempää kiinnostaa, jos ei ole ruoka-aiheista touhuamista.

9. Tykkäävätkö kissasi käyttää ääntään?
Siru on kova juttelemaan, nytkin pyytää mua leikittämään. Ninja vain silloin kun on nälkä ja Manu on hiljainen kaveri, joskus huutelee nurkassa.

10. Tykkäävätkö kissasi nukkua sängyssä? Ihmisen kanssa vai ilman vai sekä että?
Siru nukkuu joka yö kainalossa, selässä tai mahassa kiinni, Manu nukkuu jaloissa, Ninja hyvin harvoin, ja jos nukkuu, niin naaman vieressä. Päivisin Manu ja Siru nukkuu päikkärit sängyllä.

11. Mikä on viimeisin asia mitä kissasi ovat tehneet mikä on saanut sinut nauramaan?
Siru torkkui sylissä ja alkoi potkutkaan jalkaani ihan yhtäkkiä ja katseli kulmien alta reaktiotani.

Kysymykseni:

1. Minkä ikäisenä sait/hommasit ensimmäisen lemmikin? Ja minkä?
2. Valjastelu vai ulkohäkkeily vai täysin sisällä?
3. Kissasi lempipaikka nukkua?
4. Kuoriutuuko rakkaasta kissastasi joskus riiviö?
5. Kun tulet kotia, onko ovella vastaanottokomitea paikalla?
6. Pelkäävätkö kissasi jotain tiettyä asiaa? Mitä?
7. Syödäänö teillä nätisti omalta lautaselta vai vieraillaanko toisen lautasella?
8. Onnistuuko autoreissut ilman mitään erikoisuuksia, huutoa tai pahoinvointia?
9. Kehrääkö kissasi helposti? Mikä on takuuvarma keino saada hurina käyntiin?
10. Jos harrastat virkkaamista tai neulomista, niin saako langat olla rauhassa ja voit/uskallat jättää keskeneräisen työn näkyville?
11. Kissasi herkkuruoka?

Haastan vain kaksi

perjantai 6. marraskuuta 2015

Härnääjän paluu

Äijä nautti olostaan pesässään, sitten tuli neiti kiusimaan.
Häntä viuhtoi aika tahtia.
Ja ilme oli tiukka.
Ja sitten tuli tassua.
Ja tyhjäksi tuli pesä.







 Perjantai-illan kunniaksi meinaa runosuoni sykkiä. :D