sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Linssilude

Olin ottamassa kuvia ompeluksista, niin neiti päätti, että kyllä minustakin pitää kuvia ottaa. (Ihan kuin niitä ei olisi otettu jo liikaakin :) )




Manu antoi yksi ilta kunnon pesun neidille.




torstai 18. helmikuuta 2016

Kokeilussa

Ostin kokeiluun kuivattuja naudanlihapullia Mustista ja Mirristä. Kaverin burmat söivät innoissaan näitä, niin ajattelin kokeilla syökö oma lauma. Hieman miettivät ja nuuhkivat ja nuolasivat palleroita. Ninjaa ei niin kiinnostanut, mutta Manu. Manu, joka on epäileväinen uusien ruokien suhteen, oli ensimmäisenä maistelemassa ja kokeilemassa hampaitaan palleroihin. Manu oppi vasta viime loppukesästä syömään possunsydäntä, kanafileet on aina mennyt. Broilerinsydämet ja kivipiira on vielä työn alla.







maanantai 15. helmikuuta 2016

Oh joy!

Laitoin joku aika sitten työhuoneen ovenkarmiin naulan ja siitä roikkumaan kuminarulla lelun, pitkään oli lelu rauhassa ja kukaan ei leikkinyt sillä. Siru nyt on pari päivää ihan tohkeissaan leikkinyt sillä ja yrittää kuskata sitä kaikkialle. Tänään sai tuon sulkaosan kiskaistua irti ja kantoi niin tyytyväisen syliini ja killitti silmiin. Eiku takaisin kiinni kuminaruun ja leikki jatkukoon.








tiistai 9. helmikuuta 2016

Satakissa omat otokset








Satakissan näyttely

Käytiin Sirun kanssa Satakissan ensimmäisessä kansainvälisessä näyttelyssä 6.2. Yyterin kylpylähotellissa. Serti tuli (CAGPIB), samoin nominointi ja vielä Best In Show! Tämä oli neidin toinen BIS. Hieman oli kärtyisellä päällä tyttö huonosti nukutun yön jäljiltä, mutta hienosti kuitenkin jaksoi päivän. Seuraava näyttely on kotinäyttely Jyväskylän Paviljongilla 12.-13.3., jossa neidin pitäisi lauantaina valmistus GIPiksi (Grand International Premior).

Manu oli sunnuntai-maanantain ripulilla, todennäköisesti pöpö tuli minun tai Sirun välityksellä näyttelystä. Onneksi kasvattaja vinkkasi Promax-aineesta, niin pöpö selätettiin muutamassa tunnissa ja eilen illalla Manu sitten söikin ison lautasellisen keitettyä seitiä ja riisiä. Ja tänään sitten hepuloi ihan normaalisti.

Siru on vuoden 2015 kastraattinaaraiden ranking-listalla sijalla 7. kategoriassa IV ja Kes-Kisin kastraattinaaraiden listalla sijalla 6. Ei ihan huonot tulokset ensimmäisen näyttelyvuoden jälkeen ja varsinkaan, kun ostin neidin lemmikkitasoisena.

Photo: Pekka Savolainen

Photo: Pekka Savolainen

Photo: Pekka Savolainen

Photo: Pekka Savolainen
Kuvia paneelista.
Photo: Tessa

Photo: Tessa

torstai 4. helmikuuta 2016

Hyihyi paha tulostin

Tulostin eilen maksumuistutuksia jäsenistölle, niin Sirulla oli omat mielipiteensä tulostimesta. Sitä piti vähän läimiä ja säikkyä ja nuuhkia.





Karhun pesä

Petivaatteiden vaihto muuttui taas liikkuvaksi keoksi, kun Karhu teki sinne pesäkolonsa.








Ja lopuksi sitten vallattiin näyttelyvermeet kesken pakkaamisen, kuten aina. Huomenna nokka kohti Poria ja Satakissan ihka ensimmäinen näyttely sitten lauantaina.