sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Sunnuntain leluhetki

Tämä lelu, tehty silkkipaperista ja muovihihnasta, on Sirun lemppari. Kerran viikkoon saa vaihtaa uudet paperit siihen. Neiti tykkää repiä paperin ihan pieneksi silpuksi.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Näyttelyvermeiden koeponnistus

Tein tänään tulevaa näyttelyä varten Sirulle pesän ja häkin suoja. Neiti tapansa mukaan tuli testaamaan keskeneräistä suojaa.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Nämä kuvat joululta. Siskon kissasta Siiristä ja Sirusta tuli hyvät ystävät, nujusivat keskenään ja ravasivat ympäri taloa. Siiri taisi lähinnä katsella Sirun riehumista ja ihmetellä toisen hoikkaa olemusta ja isoja korvia.










sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Testipedin testikäyttö

Päätin kokeilla yhtä pedin mallia. En saanu sitä edes valmiiksi asti kun testikäyttäjä pamahti paikalle.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Kuusen purkuhommia

Pikkuapurin kanssa purettiin kuusi. Apuri oli enemmän innoissaan purkuhommista kuin mitä oli koristeluvaiheesta.







sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Oma koti kullan kallis

Matka meni hyvin. Ihan viimemetreillä tuli joku pieni kärhämä Manulle ja Sirulle. Aikamoista murinaa ja sähinää kuului, muttei onneksi ei sen pahempaa.

Vähemmästäkin sitä hermo menee, kun kökkii 5h samassa kopassa toisen kanssa.